Aihe vielä hieman hukassa.

Hei.

Oppimisen ohjaaminen ja opetuksen arviointi on viimeinen kurssi, joka tutkinnostani puuttuu. Olen MELKEIN VALMIS ope. Tai tuskinpa minä koskaan aivan valmis, kovaksi keitetty pedagogi olenkaan. Ainakin riittävän valmis toivottavasti, ja se todellakin riittää minulle.  Teen tällä hetkellä harjoittelua Norssilla pikkuoppilaiden parissa ja aion todella hyödyntää tämän hetkistä tilannettani ko. kurssin tuotoksessa. Kunpa vain tietäisin, mikä tuotokseni aihe on. Ja kunpa vain oppisin käyttämään tätä blogia niin, että joku muukin löytää suunnitelmani ja jaksaa jopa lukea sen.

Suunnitelmani aiheeksi olen pähkäillyt muutamia vaihtoehtoja. Ensimmäinen mieleeni juolahtanut aihe oli tunneilmaisun ja tunteiden tunnistamisen tärkeys ja tähän liittyvä teemajakso. Tässä aiheessa voisin yhdistellä kätevästi kolmea sivuainettani kuvaamataitoa, draamakasvatusta ja musiikkia. Lisäksi kasvatuspsykologian pääaine voisi antaa melko hyvät eväät projektin suunnittelulle. Mutta toisaalta harjoittelussa esiintyvien teemojen hyödyntäminen ja edelleen kehittäminen voisi olla mielekkäämpää.  Norssilla on parin viikon päästä Sisilia- teemaviikko, jonka suunnittelu ja kyseisen teeman toteutus voisi olla vastuullani harjoitteluluokkani kohdalta, jolloin saisin kätevästi jopa testattua mahdollisen  suunnitelmaani käytännössä.  Jatkan siis pohdiskelua ja blogin käytön opettelua.  Heipat.

~ Kirjoittanut melkeinvalmis : huhtikuu 5, 2009.

Yksi vastaus to “Aihe vielä hieman hukassa.”

  1. Hi, this is a comment.
    To delete a comment, just log in, and view the posts’ comments, there you will have the option to edit or delete them.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.